Ei avustajankaan tarvitse kaikkeen suostua - ehdottomat eit

On kolme asiaa, jotka avustajan on hyvä ottaa huomioon jo työsopimusta laatiessaan. Nämä ovat asioita, joihin ei missään nimessä kannata eikä saa suostua työtä tehdessään, ei vaikka työnantaja yrittäisi niitä vaatia tai vaalia.

Ensimmäinen on lainvastaisuus. Mikään työtilanne ei koskaan vaadi sitä, että työntekijän pitäisi rikkoa lakia. Ei koskaan, missään, milloinkaan. On toki ymmärrettävää, että avustettavalla on itsemääräämisoikeuden määrittämä suoja omille valinnoilleen, mutta avustajaa nämä valinnat eivät koske vaikka tämä olisikin työsuhteessa avustettavaansa. Olen kuullut raflaavia tarinoita avustajan arjesta liittyen esimerkiksi lääkkeisiin, päihteisiin, myymälävarkauksiin ja seksuaaliseen ahdisteluun. Tilanteiden toteutumista ollaan perusteltu sillä, että avustajan työnkuvaan kuuluu mahdollistaa avustettavan elämä sellaiseksi kuin se olisi, jos hän ei olisi sairas tai vammainen. Kuitenkin tilanteissa joissa on selkeästi rikollista toimintaa, laki ja sen myötä ilmoitusvelvollisuus ajavat itsemääräämisoikeuden, työnjohto-oikeuden ja jopa salassapitovelvollisuuden edelle. Lain rikkomista havaitessaan avustajat oikeat ilmoitustahot ovat (firmalle työskenneltäessä) oma esimies ja poliisi. 

Toinen avustajan ehdottomista eistä on hyvän tavan vastainen toiminta. Hyvällä tavalla viitataan yleisesti hyväksyttyinä pidettyihin käytäntöihin, jotka määrittelevät esimerkiksi sitä, miten tietyissä tilanteissa käyttäydytään. Hyvän tavan vastaisuutta pohditaan usein esimerkiksi markkinoinnin näkökulmasta toimintana, joka loukkaa ihmisarvoa, on syrjivää tai ihmisen vakaumusta loukkaavaa. Hyvän tavan vastaisuus on siis jotain, mikä sotii yleisiä eettisiä periaatteita vastaan. Avustajan työssä tämä voi näkyä kahdella tavalla. Joko niin, että työnantaja/avustettava kohdistaa hyvän tavan vastaista käyttäytymistä avustajaan (näitäkin stooreja on tullut kuultua jokunen) tai niin, että tämä vaatii avustajalta hyvän tavan vastaiseen käytöksen mahdollistamista (esimerkiksi vaatimalla työntekijää kirjoittamalla rasistisia kommetteja internetin keskustelupalstalle). Tässä haastetta aiheuttaa avustettava, jolle hyvän tavan mukaiset rajat saattavat esimerkiksi kehitysvamman tai sairauden tähden olla epäselviä, ja silloin on syytä käydä avointa keskustelua tilanteesta joko suoraan avustettavan tai mahdollisen edunvalvojan kanssa.

Kolmanneksi on syytä kiinnittää huomiota työntekijän turvallisuutta ja terveyttä vaarantavaan

toimintaan. Jokaista työpaikkaa koskevat tietyt säädökset, jotka ohjaavat työnantajaa turvaamaan työntekijänsä olosuhteet. Siis kuten kenen tahansa työnantajan, myös avustajan työnantajan on huolehdittava siitä, että työntekijällä on käytössään kaikki työssään tarvitsemansa välineet (esimerkiksi siivousvälineet, aineet ja hanskat) ja että ne ovat ehjiä (toki avustajan velvollisuus on ilmoittaa rikkoutumisesta yms.), hänellä on tarvittavat suojavarusteet (esim. kumihanskat ja hengityssuojaimet) ja että työpaikan työolosuhteet eivät aiheuta tarpeetonta tapaturmariskiä. Lisäksi työnantajan on huolehdittava esimerkiksi siitä, että työpaikan sisäilma on kunnossa ja että hätäpoistumistiet ovat asianmukaisesti vapaana. Avustajan työn erityisiä vaaranpaikkoja ovat esimerkiksi avustettavan nostaminen, raskaiden apuvälineiden käyttö, vaativammat kotitaloustyöt tai vaikkapa lemmikin hoito. Avustajalla on oikeus saada työhönsä ja siinä tarvitsemien välineiden käyttöön asianmukainen perehdytys.

Työntekijää suojaava laki on tämän linkin takaa löytyvä työturvallisuuslaki, josta löytyvät edellisiin liittyvät kirjaukset. Lakiin on myös kirjatty työntekijän velvollisuuksiin liittyviä kohtia. Kannattaa myös edelleen hyödyntää JHL:n  henkilökohtaisten avustajien verkkoyhteisöä, josta saa vertaistuen lisäksi myös asiantuntijavastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Seuraavassa tekstissä ajattelin jatkaa vähän samansuuntaisesta aiheesta ja kirjoittaa haastavista avustettavista. Minulle voi kernaasti laittaa sähköpostia osoitteeseen annatheavustaja@gmail.com, jos mielessä on joku esimerkki aiheeseen liittyen. Kirjoitan identiteetit (niin avustajan kuin avustettavankin) häivyttäen.

Ihanaa syksyisen kirpeää viikonloppua kaikille!
xoxo Anna

Syysillan maisemia Kalasatamasta

Viisi vinkkiä avustustyön sujuvoittamiseksi

Avustajalla ei ole univormua tai varsinaista työasua, mutta sellaisen voi rakentaa itse. Tähän tekstiin olen koonnut muutamia sellaisia asioita, jotka olen itse oppinut kantapään kautta avustajantyötä tehdessäni. Monet niistä vaikuttavat itsestäänselviltä mutta uskokaa pois, sitä ne eivät ole kun istuu kuudetta tuntia sairaalan päivystyksessä tai tarpoo edestakaisin pitkällä kauppareissulla.

1. Varusteet
Selvitäkseen kunniakkaasti työpäivästä avustaja tarvitsee kunnolliset vaatteet ja varusteet. Itse olen panostanut kaikista eniten ulkokenkiin, sillä joskus päivän aikana saatan käydä useassa eri paikassa ja käveltyjä kilometrejä kertyy kuin huomaamatta (oma kävelyennätykseni työpäivän aikana työmatkat mukaan luettuna taitaa olla jotain kymmenen kilsan kieppeillä).

Jo pidempään käytössä olleet luottokengät tai vähintään sisäänajetut tossut ovat toimineet itsellä kaikista parhaiten. Ehdoton ei lähtee korkeille koroille, uusille kengille ja materiaalille, joka ei kestä kulutusta - maailmassa on kuitenkin vain yksi Carrie Bradshaw. Myös kevyet sisäkengät ovat osottautuneet käteviksi kulkiessa talon sisällä vaikka pyykkitupaan tai verkkovarastoon. Muussa pukeutumisessa tärkeää on sään- ja tarkoituksenmukaisuus. Oma työasuni on ollut näin kesällä shortsit ja trikoopaita (ei se paras ja kallein), talvella urheilulegginsit tai perus kollarit. Talviaikaan kannattaa luonnollisesti panostaa lämpimiin vaatteisiin, pipoineen, huiveineen ja hanskoineen. Ns "lisävarusteista" reppu on lähes ehdoton ja toisinaan fillari, jolla tulee myös kerrytettyä mukavasti päivittäistä hyötyliikuntakertymää työmatkoja pyöräillessä.

2. Eväät 
Tärkein varuste ehkä kaikista mahdollisista tarvittavista on ainakin itselle ollut vesipullo. Se kulkee mukana joka paikkaan pyykkituvasta apteekkireissulle. Jano on ikävä vastus, ja varsinkin nyt kesällä nauttiessa pyykkituvan kuivausrumpuilmastosta vettä menee varmaan ainakin puolitoista litraa työvuoron aikana. Ruuan suhteen överit ovat tunnetusti paremmin kuin vajarit, joten jos mahdollista, työpaikalle kannattaa tehdä oma ruokajemma.

 Koskaan ei myöskään voi olla aivan varma siitä, milloin ruokatauon ehtii pitää, joten on hyvä varautua myös helpoilla ja pienillä välipaloilla, joita voi tarvittaessa ottaa mukaan vaikka sairaalaan päivystysreissulle. Itselläni kulkee parista vahingosta viisastuneena mukana aina jonkin sortin pähkinöitä, joskus välipalakeksi tai juotava jugurtti. Ruokatauon pitämisestä kannattaa kuitenkin pitää kiinni, sillä onhan se paitsi lakisääteinen asia, myös päivässä jaksamisen kannalta välttämätön.

3. Muistiinpanovälineet 
Itse en ainakaan luota omaan muistiini niin että uskaltaisin tehdä työtehtäviä pelkästään sen varassa. Toki tietyt rutiinit sujuvat näin vuoden jälkeen jo itsestään, mutta olen silti ottanut tavaksi kirjata itselleni muistiin kaikki päivän aikana kertyvät tehtävät. Itseäni myös helpottaa se, kun pystyn konkreettisesti näkemään tehtäväni edessäni ja viivata yli jo tehdyt asiat. Muistiinpanovälineet on hyvä olla varmuuden vuoksi omasta takaa myös sellaisissa tilanteissa, kun liikutaan kodin ulkopuolella. Kalenterin käyttö on myös ehdottoman tärkeää, ainakin minulle. Itse olen vielä sen verran vanhanaikainen, että tarvitsen paperisen kalenterin, johon kirjata työvuoroni.

Se auttaa myös pitämään kirjaa jo tehdyistä tunneista ja (jos työpaikan käytäntö sen vaatii) tekemään tunti-ilmoituksen palkanlaskentaan. Puhelimen akku kannattaa aina pitää mahdollisimman täynnä työpuhelujen lisäksi myös sitä varten, että joutuu odottelemaan pitkiä aikoja vaikka lääkärin vastaanotolla ja aika käy tylsäksi (työnantajan velvollisuus on toki korvata puhtaasti työasioihin liittyvät omalla puhelimella soitetut puhelut). Joskus pidän mukana myös kirjaa tai lehteä joutilaampia hetkiä ajatellen.

4. Tauotus 

Ruokatauon lisäksi varsinkin pitkien työpäivien aikana taukojen pitäminen on todella tärkeää. Jos vain

on mahdollista, työpaikalta kannattaa fyysisesti poistua välillä hetkeksi. Joskus kierrän lähikauppareissun yhteydessä korttelin ympäri ja venyttelen samalla hiukan. Toisinaan saatan pitää (luvan kanssa) ruokataukoni pidemmän asiointireissun lomassa. Jos työpaikalta ei ole mahdollista poistua, kannattaa sopia yhdessä työnantajan tai avustettavan kanssa joku sellainen paikka, jossa omat taukonsa voi viettää suhteellisen häiriövapaasti. Aina taukoa ei voi pitää keskeytyksettä, ja silloin kannattaa suhtautua tilanteeseen joustavasti. Yleensä tauon voi kuitenkin aina jatkaa jossakin kohtaa loppuun, tai vaihtoehtoisesti voi sopia avustettavan kanssa siitä, että menetetty lepoaika korvautuu vaikka hiukan aikaisemmalla kotiinlähdöllä.

5. Tilannetaju
Vaikka monesta tilanteesta ja työtehtävästä selviää avustajahommissa maalaisjärjellä, joskus myös hyvä tilannetaju ja herkät tuntosarvet tulevat tarpeeseen. Toisen kotona läheisesti työskennellessä työsuhteen rajat saattavat hämärtyä. On hetkiä, jolloin koen olevani melkeinpä kaveri avustettavani kanssa. Silloin olemme molemmat rennosti ja jutustelemme niitä näitä, välillä henkilökohtaisiakin asioita. Toisinaan taas avustajan roolini tarkentuu huomattavasti, vaikka silloin kun avustettavani sukulaiset tai ystävät tulevat käymään tai silloin, kun olen hänen kanssaan hoitamassa jotakin asiaa. Silloin on tärkeää, että olen mukana tilanteessa vain sen verran, kun avustettavani sitä itse tarvitsee ja haluaa. On myös tärkeää, että avustaja osaa nähdä ja kuulla sen, milloin häntä ei tarvita. Niinä hetkinä voi hyvällä omalla tunnolla hengähtää.

Mitä muita avustajalle tärkeitä vinkkejä tai aiheita olisi syytä jakaa blogissa?
Palautetta ja ehdotuksia otetaan ilomielin vastaan, as always.
Ihanaa syksyä kaikille!

xoxo Anna

Sairauden kohtaamisesta ja avustajan roolista

Olen työskennellyt nyt melkein vuoden henkilökohtaisena avustajana. Kun katsoo maailmaa toisen ihmisen käsinä ja jalkoina, oma perspektiivi kääntyy päälaelleen kerta toisensa jälkeen. Hyvä avustaja työskentelee huomaamattomasti, mutta tehokkaasti avustettavan "kulisseissa". Hyväkin avustaja on kuitenkin ihminen, ja usein näkee ja kokee työssään paljon raskaita asioita.

Avustaja on avustettavan kädet ja jalat -
myös kiipeilytelineessä

Itselleni ennenkokematon asia tässä työssä on ollut sairauden kohtaaminen. Siis pitkäaikaissairauden, sellaisen, joka aidosti rajoittaa ihmisen elämää. En aio kaunistella asiaa - se on välillä ahdistavaa ja jopa pelottavaakin. Töihin tullessa en koskaan voi tietää, millainen avustettavani vointi on. En, vaikka edellisenä iltana olisimme käyneet reippaasti ulkoilemassa ja jutelleet huolettomasti niitä näitä. En myöskään voi koskaan ymmärtää niitä fyysisiä ja henkisiä tuntemuksia, joita avustettavani sairaudet hänessä aiheuttavat. Voin yrittää samaistua niihin, olenhan joskus itsekin kokenut kipua ja surua, mutta en koskaan voi täysin sisäistää sitä, miltä tuntuu kun suihkussa käyminen sattuu tai kun kesken kaiken vatsaan iskee viiltävä kipu. Ja vaikka riski tähän on pieni, toisinaan pelkään saavani sen puhelun jossa kuulen, että avustettavani on kuollut. Eräänä työpäivänä teimme avustettavani kanssa eräänlaisen testamentin hänen tavaroistaan. Itse tilanne oli kepeä ja humoristinen, mutta jälkikäteen ymmärsin sen olevan täysin totuudenmukainen.

Toinen itselleni uusi asia on ollut se, miten avustajaan itseensä suhtaudutaan erilaisissa yhteyksissä. Kun liikun yksin avustettavani asioilla tai soitan hänen pouolestaan, on luontevaa että puhun "hänen suullaan". Yhdessä liikkuessamme minun roolini muuttuu. Silloin minun hommani on varmistaa, että pääsemme siirtymään paikasta toiseen ja että avustettavallani on kaikkea mitä hän missäkin tilanteessa tarvitsee. Kaikkialla tätä roolin muutosta kuitenkaan ei välttämättä ymmärretä. Olemme avustettavani kanssa olleet tilanteissa, joissa minulle on kerrottu avustettavaani koskevia asioita hänen ohitseen. Silloin on kohteliasta huomauttaa olevansa avustaja, ja että avustettavan henkilökohtaiset asiat eivät kuulu minulle. Olen siis avustettavan kädet ja jalat, en aivot. Joskus taas täysin päinvastaisesti avustajaan suhtaudutaan jopa töykeästi ja välinpitämättömästi, kuin ajatuksella että tämä on "vain avustaja", eikä tällöin ansaitse tulla kohdelluksi tasavertaisesti. Tällaisessa tilanteessa apuna ovat rautahermot ja taito ohittaa ikävyydet. Itselläni tämä onnistuu melkein aina, myönnettäköön, että pari viikkoa sitten saatoin karjaista vähän Jorvin sairaalan päivystyksessä lääkärille, joka kerta toisensa jälkeen viipotti ohitseni katsomatta edes silmiin.

Kuva: (c) Kuningatar Alkoholi

Olen siinä mielessä onnekas, että avustettavani on aidosti kiinnostunut minun työhyvinvoinnistani ja ymmärtää sen, kuinka raskas työympäristöni toisinaan on - onhan hän myös työnantajanani siihen velvoitettu. Kaikilla kuitenkaan tilanne ei ole tällainen, ja avustajan vaitiolovelvollisuus saattaa kätkeä sisäänsä kipeitäkin asioita. Tällaisessa tilanteessa on ehdottoman perusteltua ja suositeltavaa hyödyntää niitä palveluita, joita hyvinvoinnin takaamiseksi on saatavilla; työterveyshuoltoa tai työnohjausta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on joitakin vuosia sitten julkaissut melko laajan avustajan oppaan, josta löytyy myös hyviä ajatuksia ja ohjeiden raskaiden tilanteiden varalta. Tutkimus tämän linkin takana: https://www.thl.fi/documents/10542/471223/avustajan_abc.pdf .


Millaisia keinoja muilla avustajilla on raskaiden työasioiden käsittelyyn? Mistä haluaisitte lukea seuraavaksi? Kommentteja ja palautetta otetaan mieluusti vastaan.

Ihanaa kesän jatkoa kaikille!
xoxo Anna

P.s. Ylhäällä vielä hyvä menovinkki loppukesään; Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimosen uusi näyttely, jossa avustettavani on ollut mukana. Saatan ehkä itsekin vilahtaa jossakin ;)

Liiton tyttö rides again

Olen aina ollut sitä mieltä, että kevät on kaikista nopein vuodenaika. Sen tuloa odotellaan pisimpään, ja sitten kun on juuri ja juuri sisäistänyt, että valo lisääntyy ja ympärillä on vihreää, onkin kesäkuu.

Tänä vuonna kevät saapui parin aika stydin flunssan kanssa, humahti omalta kohdaltani erityisen nopeasti, ja pisti bloginkin jäähylle hetkeksi. Töitäkin olen paiskinut aika lailla. Vapaa-ajastani lohkon ovat syöneet myös pääsykokeisiin valmistautuminen ja auringonlaskubongailu Pihlajamäen kallioilla.

JHL-vaalit on nyt siis kuitenkin käyty ja uusi edustajisto järjestäytynyt. En päässyt edustajistoon, mutta sain vaaleista paljon muuta. Vaalityön tekeminen osottautui mielettömäksi ponnahduslaudaksi liittokuvioihin ja avasi ovia monenlaisiin viiteryhmiin valtavan liiton sisällä. Tutustuin paitsi muihin nuoriin liittolaisiin, myös oman henkilökuntayhdistykseni, Helsingin vammaishuollon henkilökuntayhdistyksen, ihmisiin ja toimintaan. Yhdistys on JHL:n mittakaavassa ehkä keskikokoinen ja toiminnoiltaan hyvin perinteinen. Kiinnostava mahdollisuus siis tutustua ammattiyhdistysperinteeseen syvemmin.

Vaaliliittoni ja oma linkkini liitossa, JHL:n vasemmisto ja sitoutumattomat on perustanut "työrukkasen" vastaamaan ryhmän toiminnasta ja aktiivisena pitämisestä. Ja koska itse harvemmin kieltäydyn mistään, liityin toki jäseneksi. Porukan tarkoituksena on kokoontua yhteen pohtimaan, tekemään ja vaikuttamaan - pitämään liiton vasen siipi elävänä ja tietoisena. Olen innoissani siitä, että tämä ryhmä perustettiin, sillä liiton suurin haaste on jäsenistönsä tavoittaminen myös vaalien ja neuvottelukierrosten välillä. Tällaiselle jäsenlähtöiselle ruohonjuuritason toiminnalle on liitossa valtava tilaus, etenkin jos JHL aikoo, kuten strategiassaan linjasi, olla tulevaisuudessa maamme suurin ammattiliitto. Oma tavoitteeni ryhmän suhteen olisi saada erityisesti muita nuoria mukaan liiton toimintaan, kenties koko ajan kasvavasta moninaisesta uusien helsinkiläisten joukosta.

Tällä viikolla sain vielä vahvistuksen suuresta mandaatista, kun minut valittiin JHL:n työttömyyskassan

hallituksen jäsenen, Pia Lohikosken, varajäseneksi. Työttömyyskassan hallitus on tärkeä paikka katsoa liittoa vähän erilaisesta näkökulmasta ja toki luottamustehtävässä toimiminen avaa jälleen erilaisen ikkunan liiton toimintaan. Odotan innolla tapaamistani ja yhteistyökuvioiden suunnittelua Pian kanssa, joka vaikuttaa erittäin pätevältä ja viisaalta naiselta. Feministinä iloitsen siitä, että myös JHL:n hallitukseen valittiin vasemmistolinkistä sekä varsinaiseksi- että varajäseneksi vahvoja ja osaavia naisia.


Työ oikeudenmukaisemman ja yhdenvertaisemman työelämän edistämiseksi jatkuu siis omalta osaltani monissa eri rooleissa liiton sisällä. Päivätyöni, henkilökohtaisena avustajana toimiminen, tulee kuitenkin olemaan edelleen yksi toimintaani ohjaava tärkeä lähtökohta, ja haluan olla osaltani vaikuttamassa avustajien kuuluvuuteen liitossa. Myös tämä blogi pysyy edelleen tärkeänä kanavana kertoa kuulumisiani avustajana. Otan edelleen mielellään vastaan kysymyksiä, palautetta, kommentteja ja toiveita tämän blogin sisällön suhteen.

Inspiroivaa ja voimaannuttavaa kesän alkua kaikille!
xoxo Anna

Perspektiivin muutos

"Enpäs tajunnut tätä asiaa selittää" on lause, jonka kuulen työnantajani sanovan kenties kaikista useimmin. Lause herättää minut joka kerta ja kiinnittää huomioni tärkeimpään asiaan, jonka olen työssäni oppinut, ja opin edelleen joka päivä. Siis siihen että tässä työssä kaikki itselle helpot tai itsestäänselvät toiminnot täytyy miettiä uudelleen.

Arjen pientä apuvälineistöä

Ennen tätä työpaikkaa minulla ei ollut kokemusta vaikeavammaisen henkilön arjesta, joten olen tietenkin tottunut tekemään asiat omalla tavallani kiinnittämättä sen kummempaa huomiota siihen, mitä nuo asiat vaativat. Yleensä sitä ei edes huomaa tekevänsä jotain, sillä monet toiminnot ovat juurtuneet syvälle lihasmuistiin ja hoituvat automaattisesti. Tällaisia pieniä ja helppoja asioita voivat olla muun muassa vesipullon korkin avaaminen, saippuapullon täyttäminen, verhojen avaaminen ja asettelu, lukkojen avaaminen tai laturin johdon kiinnittäminen. Kaikki asioita, joihin minulla kuluu aikaa vain muutamia sekunteja. Kaikki asioita, joita avustettavani ei voi itse tehdä (ainakaan ilman apuvälineitä tai kivutta ja vaivatta). Kaikki asioita, jotka tulevat myös pikku hiljaa minullekin tavaksi.

Myös tapani huomioida kodin ulkopuolista ympäristöä on muuttunut liikkuessani avustettavani kanssa asioilla. Avustettavani liikkuu sähköpyörätuolilla, joten ulkona yhdessä liikkuessamme katseeni on nykyään useimmiten kohdistettuna maahan tarkkailemassa kynnyksiä, roskia, kiviä ja kuoppia. Teemme reittivalintoja sen mukaan, mistä pääsee tuolilla mahdollisimman helposti ja mietimme usein, miten toimisimme jos tuoli nyt hyytyisi tai vaikka kaatuisi. Jo pyörätuolin kanssa ulos meneminen vaatii sellaisia kikkoja, joita avustettavani ei voi mitenkään tehdä ilman apua. Täytyy ahtautua hissiin ja sieltä pois millimetrintarkasti, mennä läpi vähintään kahdesta raskaasta ovesta, joista toisesta tuoli ei edes mahdu ulos avaamatta viereistä salpaovea, pitää samalla ovea auki ja ajaa tarpeeksi nopeasti ettei ovi pamahda kiinni ja törkkää tuolia taaksepäin. Itse olen kunnostautunut pyörätuolin ohjaamisessa taksista ulos, mutta aina sekään ei ole helppoa. Viime viikolla yrittäessäni liikuttaa pyörätuolia paikasta A paikkaan B ajoin taas sillä jalkani päältä. Selvisin mustelmalla, mutta voin kertoa, että ärsytti.

Kenties kaikista eniten ajatuksia herättävät kuitenkin muiden ihmisten vaihtelevat reaktiot pyörätuolilla liikkuvaan ihmiseen. Avustettavani on kertonut muutamia aika raflaavia tarinoita siitä, miten häneen on reagoitu pyörätuolia ajaessaan. Olen itsekin huomannut aika monta pyörätuoliin kohdistettua, pikaista katsetta. Toisinaan katsojan (näissä tapauksissa usein koiran tai lapsen) ilme on vilpittömän kiinnostunut, pyörätuolihan on aika jännän näköinen kapistus. Useimmiten kuitenkin katsomisesta kiinni jäävät ihmiset vääntävät naamalleen kummallisen hymyn, joka yrittää olla myötätuntoinen ja tsemppaava, mutta onnistuu olemaan lähinnä säälivä. Kerran ajaessani kertausharjoituksena tuolin korttelin ympäri minua katsonut ihminen pysähtyi hämmästelemään ajeluani ääneen. Avustettavani ei tunnu pahoittavan mieltään muiden hämmästelystä, tai ainakaan hän ei sano sitä ääneen. Hän jaksaa myös kärsivällisesti mutta ystävällisesti huomauttaa niistä pienistä arjen toiminnoista, joita minä en muista tai huomaa.

On jännittävää, miten pyörätuolilla kulkeva ihminen erottuu niin vahvasti katukuvasta kanssaihmisille. Jännittävää on myös se, kuinka esteettömyys infrastruktuurissa tai asuntorakentamisessa ei todellakaan toteudu automaationa, vaan siihen täytyy erikseen kiinnittää huomiota. Onkohan utopistista ajatella, että jonain päivänä liikuntaesteiset olisivat täysin yhdenvertaisia kansalaisia?

xoxo Anna

ps. JHL- vaalien loppukiri käynnissä NYT! Sähköistä äänestystä jäljellä 12 tuntia, ja paperikuoren voi toimittaa vielä keskustoimistolle keskiviikkona klo 12 mennessä. 150 oli mun ehdokasnumero, sitä vaan rastittamaan.

Miksi JHL- vaaleissa kannattaa äänestää

Ajatus tästä blogista syntyi yhdessä päätökseni kanssa lähteä ehdokkaaksi Julkisten ja hyvinvointialojen liiton edustajiston vaaleissa. Omassa Pääkaupunkiseudun vasemmiston ja sitoutumattomien vaaliliitossani tulevaan on valmistauduttu hyvässä höngässä, ja tällä viikolla alkaa vaalien loppukiri kun äänestys käynnistyy. Koska flaijereiden kylväminen omalle työpaikalleni olisi vähän tyhjä arpa, olen tehnyt omaa vaalikampanjaani enimmäkseen somessa ja osallistumalla aluetoimiston järjestämiin vaalitapahtumiin. Muutama flaikku on saattanut jäädä myös bussinpenkille ja ruokakaupan koriin. Tässä postauksessa haluaisin tuoda esille kootusti ajatuksiani liitosta, edustajistosta ja siitä, mitä itse voisin olla tuomassa näihin.

 Lähdin ehdolle kolmesta syystä. Ensiksikin, JHL on vanha liitto. Siis perinteikäs pitkän linjan toimija, mutta myös keski-iältään vanha ja yleisilmeeltään liian homogeeninen minun makuuni. Jos liiton päättäjät ovat kaikki vanhempieni ikäisiä ja näköisiä, he eivät edusta koko jäsenistöä tarpeeksi kattavasti. Heillä ei myöskään ole realistista käsitystä siitä, millaisia asioita esimerkiksi vastavalmistuneet korkeakoulutetut, alle 30-vuotiaat naiset kohtaavat työelämässä. Minulla on. Kymmenen vuoden kokemus opiskelijuudesta, työelämästä sekä työttömyydestä on antanut minulle aika paljon näkemystä siitä, miten työmarkkinoilla räpiköivä sukupolveni saataisiin paremmin messiin ammattiyhdistysliikkeeseen. Pysyäkseen Suomen suurimpien ammattiliittojen joukossa myös JHL:n on oltava valmis nuorentumaan.

Toinen syy, minkä takia olen ehdolla, liittyy suoraan työhöni henkilökohtaisena avustajana. Merkittävä osa JHL:n jäsenistä tekee työtä toisen kotona erilaisissa hoito- ja hoivatehtävissä. Meitä on muun muassa kotihoidon, lastensuojelun, päihde- ja mielenterveystyön sekä henkilökohtaisen avun kentällä - olemme siis valtavan kirjava joukko erilaisia töitä tekeviä ihmisiä. Vaikka työnkuvamme ovat erilaisia, meitä yhdistävät samankaltaiset haasteet (joista olen tässä blogissa avautunut jo useampaankin otteeseen); työtä tehdään pääosin yksin ilman vertaistuen mahdollisuutta, työsuojeluun ja työhyvinvointiin liittyvät kysymykset jäävät vaille kysymyksiä ja työergonomiakin on vähän niin ja näin. Omaa työkenttääni vaivaavat lisäksi nollatuntisopimukset ja epämääräiset työehdot. Vaikka JHL tarjoaa jo edunvalvontaa toisen kotona työtä tekevälle, hyvässäkin työssä on parantamisen varaa. Minä haluaisin, että toisen kotona tehtävä työ ja sen arvo tehtäisiin aidosti näkyväksi, ja että meille rakennettaisiin kattavia ja hyödyllisiä verkostoja toistemme tueksi ja turvaksi. Työssämme autamme valtavaa ihmismäärää, ja tämän tulisi näkyä myös palkoissa ja työehtojen yhdenmukaisuutena. 

Vaalityötä sydämet silmillä

JHL:n jäsenistö on valtavan moninainen ja muun muassa maahanmuuttajajäseniä on yli sadasta maasta. Maahanmuuttajia ja esimerkiksi meitä nuoria liiton jäseniä yhdistävät usein samat työelämän ongelmat; matalapalkkaisuus, pätkätyöläisyys, työmarkkinoiden korkeat kynnykset ja oman osaamisen markkinoinnin hankaluus. Työnantajapuolella ei myöskään suhtauduta kovinkaan rohkaisevasti työuraansa aloittaviin tai Suomessa uutta elämää rakentaviin. Kolmanneksi haluaisinkin, että JHL olisi ammattiliitto, joka huomioisi ja osaisi hyödyntää jäsenistönsä moniäänisyyden vahvuudet ja asettuisi entistä vakaammin takaamaan sitä, että kaikkia kohdellaan työelämässä yhdenvertaisesti iästä, sukupuolesta tai taustasta riippumatta. Haluaisin, että JHL puuttuisi äänekkäämmin työntekijöiden epätasa-arvoiseen kohteluun ja tekisi myös työnantajaosapuolille selväksi sen, että ilman hyvinvoivaa ja moniäänistä työvoimaa Suomea ei todellakaan saada nousuun.

Kaksien viime vaalien äänestysprosentti on pyörinyt neljänkymmenen molemmin puolin. Se on tosi vähän.

Liittovaalit eivät ole kiinnostavat, koska jäsenistö ei tiedä mitä äänellään saa.  Ymmärrän sen hyvin.

Viime vaalien trendi on ollut äänestää edustajistoon luottamusmiehiä, yhdistysten puheenjohtajia ja muita työyhteisöjen näkyviä henkilöitä - ymmärrän senkin. Työmarkkinat kuitenkin muuttuvat, joten myös edunvalvonnan rakenteiden täytyy muuttua. Toivonkin, että näissä vaaleissa ääniä saamme myös me ehdokkaat, joilla on intohimoa ja pätevyyttä vaikuttamiseen mutta ei välttämättä kymmenien vuosien kokemusta ay-jääräämisestä. Äänestämättä jättäminen ei ainakaan ole keino vaikuttaa, päinvastoin. Vaalityön tekeminen on ollut tosi mieluisaa ja toivon, että ainakin oman vaaliliittoni ehdokkaiden aktiivisuus näkyisi myös äänestysprosentissa.

On aina ilahduttavaa huomata samanmieliset ihmiset ympärillään, ja näissä vaaleissa olen huomannut kuuluvani muutamaan hyvin erilaisista ihmisistä koostuvaan viiteryhmään; kuulun vassariliittoon, kuulun nuorten ehdokkaiden joukkoon, kuulun henkilökohtaisten avustajien ehdokasryhmään sekä oman henkilökuntayhdistykseni, Helsingin vammaishuollon henkilökunnan, ehdokasjoukkoon. Erilaisuudesta huolimatta kaikki vaaleissa ehdolla olevat haluavat ainakin suurelta osin samaa kuin minä; paremman, voimakkaamman ja yhdenvertaisemman liiton.

xoxo Anna

Avustajan vapaa-aika

Rakastan työtäni, ja lähes aina hymyilen työmatkallani onnellisena siitä, että saan mennä juuri tuohon paikkaan tekemään juuri tätä työtä. Mutta vaikka työstäni riittäisi kirjoitettavaksi vaikka kolmiosainen muistelmateos jo tässä vaiheessa, haluan tässä postauksessa kertoa myös niistä muista asioista jotka tuovat sisältöä omaan arkeeni ja tasapainottavat minua työpäivieni ohessa.

Maailman paras kissa, Pastori James Kultasuoni

Vapaaehtoistyö on jotain, mitä olen aina sisällyttänyt elämääni tavalla tai toisella. Joskus se on ollut seurakunnan nuorisotyötä, opiskelijajärjestössä toimimista tai avustamista seminaareissa, joskus vastaanottokeskustyötä. Vapaaehtoistyö haastaa minua eri tavalla kuin mikään muu; olen oppinut sitä kautta todella monta uutta taitoa ja tavannut joukon älyttömän kiinnostavia ihmsiä. Joskus se on myös johtanut siihen, että olen saanut työpaikan. Olen vuoden alusta ollut valmennuksessa vapaaehtoiseksi Helsingin seurakuntayhtymän palvelevan puhelimen vapaaehtoiseksi. Valmennus jatkuu läpi kevään, ja siellä käsitellään erilaisia teemoja ja kysymyksiä, mitä päivystäjä saattaa työssään kohdata. Viime valmennuskerralla sain itse istua ensimmäistä kertaa "päivystäjän" penkillä vastaanottamassa harjoituspuhelua ja voin kertoa, että jännitti aika paljon! Vapaaehtoistyötä tehdessäni koen itseni tärkeäksi ja saan uskallusta kohdata tuntematonta.

Pyrin ainakin kerran viikossa pistämään pystyyn itselleni kynsistudion. Tapa alkoi vuonna 2013 ollessani Keniassa suorittamassa korkeakouluharjoittelua. Kylässä ei ollut paljonkaan vapaa-ajanviettomahdollisuuksia, joten iltaisin lakkailimme kynsiämme kahden myös siellä olleen ystäväni kanssa. Kynsistudio sisältää kynsien viilaamista, kynsinauhojen hoitoa, käsien kuorimista ja rasvaamista sekä kynsilakoilla läträämistä. Tapa on ehkä pinnallinen, mutta rentouttaa minua älyttömän paljon. Jotain konkreettista tehdessä ajatukset tasaantuvat ja mieli keskittyy suoritukseen (teen myös mielelläni kynsistudiojuttuja muillekin niitä kaipaaville). Minulla on viitisenkymmentä kynsilakkaa, ja rakastan niistä jokaista.

Toinen konkreettiseen tekemiseen liittyvä harrastukseni on leipominen, joka on kuulunut elämääni noin vuoden 2014 tienoilta alkaen, kun naimisiin menevä ystäväni pyysi minua leipomaan häihinsä juustokakkuja. En ollut koskaan ennen leiponut kakkua, mutta suostuin kuitenkin. Juustokakuista tulikin lempileivottavani, ja tähän mennessä olen pyöräyttänyt kymmeniä kakkuja omiin tai muiden juhliin, ja joskus ihan muuten vaan.

Mahtava Vihreäkuula-lakujuustokakku

Seuraava aluevaltaukseni ovat kuppikakut ja erilaiset purstotustekniikat. Oma suosikkini kakuistani on heittämällä Vihreä kuula-lakukakku, jonka leivoin isänpäivänä muutama vuosi sitten. Siinä ei ollut mitään järkeä, mutta se oli mahtava.

Viime aikoina olen myös jälleen sisällyttänyt elämääni urheiluharrastuksen, tällä hetkellä kuntosalin muodossa. Koska työni on ajoittain aika fyysistä, on tärkeää pitää itsensä kunnossa - ja muutenkin. En ole koskaan ollut erityisen aktiivinen urheilija, joten minun on ollut hankala löytää itselleni sopivaa liikuntamuotoa. Kuntosali on kuitenkin ollut minulle matalan kynnyksen paikka, ja siellä saavutetut tulokset ovat yksi suurimmista ilonlähteistäni tällä hetkellä. Erityisen innoissani olin eilen, kun löysin saliltani itse nimeämäni sutsisatsi-laitteen eli crosstrainer waven. Käyn myös välillä pelaamassa sulkapalloa ja uimassa, ja ehkä jonain päivänä saatan uskaltautua paritanssikurssille.

Näiden puuhien lisäksi hoidan ihmissuhteitani erilaisin tavoin, luen Kansan Uutisia ja suunnittelen rakkauden vallankumousta, kirjoitan runoja, touhuan JHL:n edustajistovaalien kanssa ja silittelen maailman parasta kissaa, Pastori James Kultasuonta. Olen tosi iloinen siitä, että työni on vain yksi osa elämääni eikä kuluta minua loppuun ja minulla on voimaa harrastaa erilaisia asioita. Se ei ole itsestäänselvyys.

Mitä seuraavaksi? Ideoita ja palautetta otetaan vastaan, as usual! Ihanaa maaliskuun alkua ja mahtavaa tasa-arvoisen avioliittolain voimaanastumisen päivää kaikille! <3

xoxo Anna

Vammaisen apuvälineistöä osa 1

Vaikka avustajan tehtävä onkin mahdollistaa avustettavalleen mahdollisimman sujuva arki, on avustettavalla yksin ollessaankin oltava oikeus ja mahdollisuus käyttää ja suorittaa erilaisia arkipäivän toimintoja mahdollisimman mukavasti. Tässä auttavat erilaiset apuvälineet. Tämän tekstin apuvälineet ovat sellaisia, joita itsekin olen nyt avustajana opetellut käyttämään ymmärtääkseni paremmin avustettavani perspektiiviä. Muitakin välineitä toki on, ja niitä saa ehdottomasti vinkkailla kommentteihin tekstin lopussa (myös toinen apuvälineitä käsittelevä teksti on tulossa myöhemmin).

Sähkökäyttöinen pyörätuoli

Sähkökäyttöinen pyörätuoli 

Avustettavani kulkee sähköpyörätuolilla käytännössä aina liikkuessaan kotinsa ulkopuolella, eli tämän apuvälineen kanssa olen itse ollut tekemisissä kaikista eniten. Ensimmäisellä työviikollani pääsinsähköpyörätuoliajokouluun, kun huristelimme Isoisänsillalta Korkeasaaren parkkipaikalle Mustikkamaan puolelle. Sähköpyörätuolin ohjauskoneisto on erittäin herkkä, ja ensimmäiset omat ajelut tuolissa tuntuivat oudoilta ja siltä, että väline karkaa hallinnastani minä hetkenä hyvänsä. Sittemmin treenit ovat jatkuneet, kun olen kikkaillut tuolia takseihin ja niistä ulos sekä välillä ajellut edestakaisin avustettavani parkkihallissa tai pyörävarastossa. Kerran olen myös ajanut koko komeuden varpaideni päältä sählätessäni Kallion terveysaseman odotusaulassa (laite painaa parisataa kiloa, joten vähän jännitti varpaiden kohtalo. Selvisin onneksi pienin vammoin).

Tartuntapihdit 

Kun tarvitaan kirjaimellisesti kättä pidempää, ovat tartuntapihdit näppärät. Ne ovat kevyet, joten niiden avulla voi helposti nostella lattialle pudonneita tavaroita ilman kumartelua ja kurkottelua.

Itse olen treenaillut pihtien käyttöä sitä mukaa, kun itse tiputtelen työpäiväni aikana tavaroita lattialle. Koska olen välillä aika kömpelö ja tiputtelen paljon, olen aika hyvä operoimaan pihtejä.

Tartuntapihdit

Nostolaitteen nostoliina

Nostolaite ja nostovyö 

Toisinaan avustettavani sairaus kiukuttelee niin, että omin voimin on hankala nousta sängystä. Silloin erilaiset nostoihin käytettävät välineet tulevat ajankohtaiseksi. Vasemmassa kuvassa näkyvä pilkkihaalarin kaltainen kangas on nostolaitteen nostoliina, johon avustettava autetaan oikeaan asentoon. Nostoliina tukee päätä ja niskaa ja pitää nostettavan selkärangan turvallisessa asennossa. Nostoliinan ollessa paikoillaan nostettava on riippukeinumaisessa pussissa, joka sitten kiinnitetään itse nostolaitteeseen. Nostolaite toimii sähköllä ja nostaa isommankin ihmisen melko vaivattomasti. Itse pääsin nosteltavaksi niinikään työurani alkuvaiheessa. Kokemus oli rentouttava mutta outo, tuntui kummalliselta killua vain vähän ilmassa kiedottuna haalarimaiseen säkkiin. Tämä apuväline on sellainen, jota avustettava ei itse pysty operoimaan, joten tätä käytettäessä on syytä tietää mitä tekee. 

Nostolaite

Jos avustettavalta löytyy hiukan voimaa, mutta silti liian vähän päästäkseen omin voimin makuuasennosta ylös, voi apuna käyttää nostovyötä. Nostovyö kiedotaan avustettavan (joissakin tapauksissa avustajan) vyötärölle ja siitä kiskaisemalla autetaan avustettava ylös. Tätä apuvälinettä käytän harvemmin, mutta se on käytännöllinen apu silloin, kun nostolaite on kaukana tai tuntuu muuten raskaalta vaihtoehdolta. Tässä avustajan on hyvä olla voimissaan ja tietoinen nostoergonomiasta. 

Nostovyö

Automaattiset apuvälineet

Ovenavauspainikkeilla saa avatuksi ulko-ovet etänä joko omasta vuoteesta käsin (valkoinen neliönmuotoinen) tai ulkoa tullessa (musta soikea). Avustettavani talossa asuu muitakin liikuntarajoitteisia ihmisiä,
joten periaatteessa sen kaikki kulkureitit ulko-ovia myöten ovat esteettömiä.

Ovenavauspainikkeet

Omalla kohdallani työtehtäviini kuuluvat sekä avustettavan puhelujen vastaanottaminen sekä niiden soittaminen (esimerkiksi taksintilaukset tai tiedustelut). On kuitenkin tärkeää, että avustettavalla on myös mahdollisuus itse käyttää ainakin puhelimen perustoimintoja mahdollisimman helposti. Tätä varten on kehitetty ensimmäinen suomenkielinen puheohjattu apusovellus, Dialoq, jolla voi sekä soittaa, vastata ja lähettää tekstiviestejä äänikomennoilla. Sovellukseen saa myös asetuksen, jolla se vastaanottaa tietyistä numeroista tulevat puhelut automaattisesti jos sitä käyttävä sovellus ei pysty antamaan äänikomentoja. Puhelut voi myös ohjata kaiuttimeen. Sovelluksen käyttö ei vaadi nettiyhteyttä. Oma ja avustettavan kokemus Dialoq-sovelluksesta on, että se voisi toimia paremminkin. Puheohjaus vaatii ainakin toistaiseksi tietyn äänentaajuden ja voimakkuuden, ja komennot menevät toisinaan hiukan sekaisin. Lisäksi sovellus toimii tällä hetkellä vain Android- käyttöjärjestelmässä.

Puhelin, jossa Dialoq- sovellus

Vammaisille suunnattujen apuvälineiden kirjo on valtavan laaja, ja onneksi se laajenee jatkuvasti. Omassa terveessä arjessa ja "tavallisessa" kodissa liikkuessaan sitä harvemmin huomaa, mitkä asiat voisivat olla sellaisia, jossa tarvitsisi avustajan kättä tai apuvälinettä. Olen tyytyväinen, kun olen saanut treenata niin monia erilaisia apuvälineitä kuluneen puolen vuoden aikana. Vaikka en koskaan oikeasti pysty astumaan esimerkiksi oman avustettavani saappaisiin, koen että pystyn kuitenkin hieman paremmin ymmärtämään hänen arkensa haasteita ja näin tekemään oman työni paremmin. Kirjoitan vielä tuonnempana toisen tekstin apuvälineistä, johon otan mielelläni vastaan myös vinkkejä itselleni tuntemattomistakin vehkeistä.

Aurinkoista ja rentouttavaa loppuviikkoa kaikille! Tänään on vapaapäivä <3

xoxo Anna

Työn tarkoitus

Ensi lauantaina osallistun ay-vasemmiston miniseminaariin otsikolla "Robotisaatio, digitalisaatio ja työelämän tulevaisuus". Seminaarissa kuullaan sekä tutkijapuheenvuoro että Vasemmistoliiton näkökulmaa. Oma roolini on kommentoida työelämän haasteita seminaarin teemaan ja erityisesti puheenjohtaja Li Anderssonin tilannekatsaukseen peilaten. Esiinnyn tilaisuudessa JHL:n jäsenenä ja edustajistovaaliehdokkaana, järjestävän tahon pyytämänä "vassarinaisena", mutta ennenkaikkea ammattikuntani edustajana eli henkilökohtaisena avustajana. 

Tapahtuma on kaikille avoin, tervetuloa!

Olen blogissani ehtinyt hukan sivuta sitä, miksi teen juuri henkilökohtaisen avustajan työtä. Tässä tekstissä kuitenkin haluan pohtia näitä hiukan syvemmältä ja vähän samalla valmistaa itseäni lauantaiseen kommentointipuheenvuoroon (joka totta puhuen jännittää aika lailla).

"Elämän tarkoitus on ikävän karkoitus" on ollut mottoni niin kauan kuin muistan. Se ei ole oma juttuni, vaan muistan oppineeni sen maailman viisaimmalta ihmiseltä, äidiltäni, jo pienenä tyttönä. Äitini lienee oppinut sen Mikko Alatalolta. Joka tapauksessa, tuohon lauseeseen tiivistyy mielestäni jotain hyvin olennaista sekä siitä, mihin ihmisen kannattaa omassa elämässään pyrkiä että siitä, mikä on hänen suhteensa toisiin ihmisiin. Oman tulkintani mukaan siis meidän ihmisten  tehtävä on karkoittaa toistemme ikävää.

Ajatus ikävän karkoituksesta on tuupannut minut ensin opiskelemaan teologiaa ja sitten työskentelemään tehtävissä, jossa ollaan lähellä toisen ihmisen elämää, haasteita ja avuntarvetta. Tällä hetkellä voisin todeta, että ainakaan kovin paljon lähemmäksi toista ihmistä en voi työelämässä päästä. Henkilökohtaisena avustajana olen niin vahva osa toisen ihmisen arkea, että välillä jännittää. Tilanteesta tekee vielä jännittävämmän se, että avustettavani on samalla työnantajani - jaamme siis valtavan paljon asioita koko ajan. Vaikka avustettavani ei ole vastuullani, on hän silti minusta hiukan riippuvainen, aivan kuten kuka tahansa työnantaja työntekijästään. En ole korvaamaton, mutta mitä pidempään työskentelen samalle ihmiselle, sitä enemmän kumpikin meistä hyötyy. Tärkeintä työssä on löytää oikea tasapaino sen suhteen, kuinka paljon antaa itsestään ja kuinka paljon ottaa vastaan toisen ihmisen antamaa.

Masai Maran norsuporukka vilvoittelemassa keskipäivän auringolta.

Lauantain seminaarissa puhutaan työelämän muutoksesta robotisaation, digitalisaation ja muiden saatioiden näkökulmasta. Koska edustan toisen kotona työtä tekevää, valtavaa työväestön osaa, oma lähtökohtani on aika selvä: miten tahansa työelämän eri osa-alueet muuttuvatkaan, mitä tahansa uutta teknologiaa kuvioihin saadaankaan ja niin edelleen, hoiva- ja hoitotyön on pysyttävä ihmisen käsien ja jalkojen varassa. Avustajaa tarvitsevan ihmisen on pystyttävä luottamaan siihen, että häntä avustaa tulevaisuudessakin ihminen. Miksi? Yksinkertaisen humaanisti ajateltuna; koska ihminen, kuten niin moni muukin olento, kaipaa jatkuvaa sosiaalista kanssakäymistä. Toiset vähän vähemmän ja toiset enemmän, mutta kuitenkin.

JHL:n vuoden 2017 kärkihanke kantaa nimeä Hyvissä käsissä kotona ja se kohdistuu nimenomaan toisen kotona tehtävän hoito- ja hoivatyön näkyväksi tekemiseen työelämässä. (Linkki hanketta käsittelevälle sivulle: http://www.jhl.fi/portal/fi/jhl-tieto/uutisarkisto/etusivun_uutiset/?bid=6804) Hanke ei voisi tulla parempaan saumaan muistuttamaan vauhdilla kehittyvää teknologian maailmaa siitä että meitä, jotka uskomme toistemme ikävän karkoituksen voimaan, on aikamoinen joukko. Piakkoin starttaavassa JHL:n edustajistovaalikampanjassani haluan tuoda esille entistä voimakkaammin sitä, millaista työtä teen, mitä haasteita siihen liittyy ja miten itse haluaisin ja voisin olla varmistamassa paremman edunvalvonnan, työhyvinvoinnin ja moniäänisyyden toteutumista ammattiliitossani. Äitini, Leslie Knope ja muut voimakkaat naisesikuvani minua tässä johdattakoon!

Mistä haluaisit lukea seuraavaksi? Jäikö hampaankoloon jotain? Kysymyksiä ja kommentteja otetaan mielihyin vastaan!

xoxo Anna

Työpäivä

Koska tuttuun ja totuttuun tapaan loman päätteeksi on aina pää vähän tyhjä, tänään on paras kirjoittaa siitä mistä muistaa jotain - esimerkiksi eilisestä. Tässä siis konkreettinen esimerkki siitä, millainen työpäiväni voi olla.

8.00. Saavun töihin Kalasatamaan. Aivan ensimmäiseksi joko käyn kytkemässä pyörävarastossa säilytettävän sähköpyörätuolin lataukseen tai noutamassa latauslaitteen sisälle, riippuen siitä, onko avustettavani käynyt illalla ulkoilemassa. Sisälle palattuani kissat ovat jo jalkeilla ja vastaanotan toiselta puskevan ja kehräävän tervehdyksen. Toinen on loikkinut kiipeilypuuhun, teroittelee kynsiään ja huutelee minulta ruokaa. Siivoan kissojen hiekkalaatikon ja laitan heille ruokaa tarjolle. Vaihdan työvaatteet ylleni.

8.20. Autan avustettavani ylös sängystä ja aamupesulle. Ojennan hänelle tarvittavat tuotteet ja pyyhkeet hyllyiltä, autan wc-käynnillä, rasvaan jalat sekä autan pukeutumisessa. Laitan kahvin kiehumaan ja voitelen ja pienin avustettavalleni aamupalaleivät. Kahvia odotellessa järjestelen olohuoneen tavarat paikoilleen ja täytän pari pientä vesipulloa jääkaappiin viilentymään. Tarjoilen aamupalan ja avustettavani syödessä tiskaan ja siivoan keittiötä. Samalla on aikaa vaihtaa myös aamun kuulumisia.

9.00. Pyykkivuoro ja lakananvaihtopäivä. Lajittelen pyykit kahteen koneelliseen. Ensimmäisten koneellisten pyöriessä minulla on aikaa pedata puhtaat lakanat avustettavan sänkyyn ja auttaa hänet sinne takaisin lepäämään. Kun pyykit ovat valmiit, heitän osan kuivausrumpuun ja osan kuivaushuoneeseen, ja uudet pyörimään koneisiin. Käyn lähikaupassa ostamassa ruuanlaittotarvikkeet.

10.45. Viimeiset pyykit ovat peseytyneet ja ensimmäiset kuivuneet. Heitän loput pyykit kuivumaan ja mankeloin nipun tyynyliinoja ja pikkupyyhkeitä. Mankelin tasainen rullaus rentouttaa ja istahdan hetkeksi alas ja selailen Kansan Uutisia. Mankeloidessa minulle on tullut tavaksi lauleskella työväenlauluja joten kajautan ilmoille pienet Chydeniukset.

11.15. Viimeisten pyykkien pyöriessä kuivausrummussa menen takaisin yläkertaan ja alan laittaa ruokaa.
Tänään on makkarakastikepäivä. Avustettavani on kehunut valmistamaani makkarakastiketta useaan otteeseen, mikä jaksaa aina hämmästyttää minua koska sen äärellä olen todella ollut epämukavuusalueeni ytimessä. Periaatteeni on, että jos en osaa tehdä jotain mitä avustettavani minulta pyytää, opettelen. Vaikka kyse olisikin makkarakastikkeesta. Kun olen saanut autettua avustettavaani lounaan kanssa, pidän oman lounastaukoni. Autan avustettavan WC-käynnille.

12.30. Käyn hakemassa loput pyykit ja viikkaan ne kaappeihin. Vaihdan ulkovaatteet ja lähden kaupungille hoitamaan avustettavan asioita. Tänään ohjelmassa on uusien suojakuorien metsästäminen puhelimeen, apteekissa ja eläinkaupassa käynti sekä kirjeen toimittaminen Vammaispalveluihin.

14.45. Palaan asioilta keittämään avustettavalleni iltapäiväkahvit. Suunnittelemme kahvittelun lomassa vähän tulevia työvuoroja ja päivitän omaa työtuntilistaani. Leikkaan myös ohimennen kissojen kynnet ja leikimme hetken. Kahvihetken jälkeen on vielä vähän aikaa nauttia iltapäivän valonsäteistä ja haukata raitista ilmaa, joten autan avustettavalleni ulkovaatteet ylle ja menemme tekemään pienen lenkin Kalasataman ympäri. Autan häneltä ulkovaatteet ja kengät pois päältä.

15.45. Siivoan uudestaan kissojen hiekkalaatikon ja käyn viemässä roskat. Kalasataman kierrätysjärjestelmä on uudenaikainen ja säännöt tiukat, joten roskia viedessä täytyy olla tarkkana että pudottelee kaiken oikeaan kuiluun.

16.00. Vaihdan vaatteet ja suuntaan kotiin. Päivä oli kiireinen ja jalkoja vähän särkee, mutta minulla on hyvä mieli. Iloitsen siitä, että minulla on työ jossa saan tehdä paljon erilaisia asioita ja olla jollekulle avuksi.

Millaisia ajatuksia työpäiväni sisältö herättää? Mistä haluaisit lukea ensi kerralla? Otan mielelläni vastaan kysymyksiä, kommentteja ja palautetta. Ihanaa kevään odotusta kaikille!

xoxo Anna