tiistai 27. helmikuuta 2018

Haastavan avustettavan kohtaamisesta osa I

On suorastaan noloa, kuinka pitkäksi blogin päivitysväli onkaan käynyt. Aloitin syksyllä sosionomi/diakoniopinnot Diakonia-ammattikorkeakoulussa joten opintojen, työn, harrastusten ja muun elämän yhteensovittelun jälkeen ei kirjoittamiselle jäänyt valitettavasti juuri yhtään aikaa. Mutta tässä nyt ollaan taas, ja kuten viimeksi lupailin, tämän postauksen aiheena on haastavan avustettavan kohtaaminen.

Ensiksikin, kuten missä tahansa työssä jossa ollaan vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa, on syytä muistaa se, että tulemme kohtaamisiin omista lähtökohdistamme; omasta arjestamme, omista suruistamme ja murheistamme, omilla taidoillamme ja tiedoillamme. Tämä pätee niin avustajaan kuin avustettavaan. Me emme pääse toisen pään sisälle emmekä aina osaa sanoittaa sitä mitä mielissämme liikkuu. Avustajan ei tarvitse tietää mitään sellaista avustettavan arjesta, jota tämä ei itse halua jakaa. Vain työn sisältöön vaikuttavat asiat ovat välttämättömiä. 

Avustajan työ edellyttääkin salapoliisitaitoja: varsinkin vakiintuneissa avustussuhteissa avustettavan
mielenliikkeitä pystyy tarkastelemaan ja sitä kautta pääsemään kiinni avustettavan tunnetiloihin. Itse olen nyt tehnyt 1,5 vuotta hommia saman avustettavan kanssa, ja uskoisin jo tietäväni hänestä tarpeeksi osatakseni sopeutua hänen mielialaansa. Jos avustettavallani on huono päivä, vetelen syvään henkeä ja yritän olla kärsivällinen. Useimmiten se onnistuukin. Kuten muissakin kohtaamisissa, myös huonolla tuulella olevan avustettavan kanssa pitkälle pääsee kohteliaalla käytöksellä, joustavuudella ja sen mantran toistelulla että työpaikalla mikään ei saisi olla henkilökohtaista, vaikka henkilökohtaisena avustajana työskenteleekin.

Joskus tilanteet avustettavan kanssa muuttuvat henkilökohtaisiksi (tai ainakin ne tuntuvat siltä). Näihin tilanteisiin on pääsäntöisesti kaksi syytä. Sairaus, vamma ja yleinen turhautuminen elämäntilanteeseen ovat tietenkin jo itsessään riittäviä syitä mielipahaan. Saattaa kuitenkin olla, että avustettavalla ei ole valmiuksia säädellä tunneilmaisuaan. Hän saattaa olla äkkipikainen ja mielialat voivat muuttua nopeasti ja aiheuttaa hämmentävältä tuntuvaa käytöstä. Tämä olisi syytä käsitellä jo työsuhteen alussa jotta avustajalle annetaan aito mahdollisuus punnita valmiuksiaan kyseisen avustettavan avustajana. Reilua olisi myös antaa avustajalle tarvittava tieto, miten toimia mahdollisesti aggressiivisen avustettavan kanssa. Erityisesti firmojen toivoisin antavan kattavat tiedot työntekijöilleen. AVI on koonnut tietopaketin  aggressiivisen asiakkaan kohtaamisesta, johon suosittelen tutustumaan. 

Toinen syy haastavien tilanteiden syntymiseen ovat henkilökemiat. Joskus ne eivät yksinkertaisesti toimi, ja tämä tunne voi olla joko molemminpuolinen tai yhdestä suunnasta tuleva. Avustettavalla on aina oikeus valita omat avustajansa niin että he vastaavat juuri hänen tarpeitaan. Kuitenkin kaikenlainen henkilöön tai hänen ominaisuuksiinsa menevä syrjintä, häirintä tai epäasiallinen käytös on kiellettyä työturvallisuuslain nojalla. Jos avustettava ja avustaja eivät kykene kommunikoimaan keskenään (eikä firmassa työskentelevä avustaja saa työnantajaltaan apua), täytyy ristiriitojen ratkaisemiseksi ottaa käyttöön muita keinoja ja tahoja. Tietoa erityisesti avustajan turvaksi olemassaolevista mekanismeista löytyy tietoa tästä aiemmasta postauksestani. Myös avustajalla on oikeus työskennellä syrjinnästä vapaassa työpaikassa. Kaksi viimeistä esimerkkiä on koostettu kuulemieni tarinoiden pohjalta. Näin ollen ne eivät siis liity nykyiseen työsuhteeseeni.

Tästä teemasta voisi turinoida loputtomiin, ja kirjoitankin vielä varmasti yhden postauksen aiheesta tulevaisuudessa. Nyt alkaakin sitten suojautuminen talven kylmintä päivää vastaan, wish me luck! Mistäs ens kerralla (toivottavasti pikemmin kuin tällä kertaa) kirjoitellaan?


xoxo Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti