Perspektiivin muutos

"Enpäs tajunnut tätä asiaa selittää" on lause, jonka kuulen työnantajani sanovan kenties kaikista useimmin. Lause herättää minut joka kerta ja kiinnittää huomioni tärkeimpään asiaan, jonka olen työssäni oppinut, ja opin edelleen joka päivä. Siis siihen että tässä työssä kaikki itselle helpot tai itsestäänselvät toiminnot täytyy miettiä uudelleen.

Arjen pientä apuvälineistöä

Ennen tätä työpaikkaa minulla ei ollut kokemusta vaikeavammaisen henkilön arjesta, joten olen tietenkin tottunut tekemään asiat omalla tavallani kiinnittämättä sen kummempaa huomiota siihen, mitä nuo asiat vaativat. Yleensä sitä ei edes huomaa tekevänsä jotain, sillä monet toiminnot ovat juurtuneet syvälle lihasmuistiin ja hoituvat automaattisesti. Tällaisia pieniä ja helppoja asioita voivat olla muun muassa vesipullon korkin avaaminen, saippuapullon täyttäminen, verhojen avaaminen ja asettelu, lukkojen avaaminen tai laturin johdon kiinnittäminen. Kaikki asioita, joihin minulla kuluu aikaa vain muutamia sekunteja. Kaikki asioita, joita avustettavani ei voi itse tehdä (ainakaan ilman apuvälineitä tai kivutta ja vaivatta). Kaikki asioita, jotka tulevat myös pikku hiljaa minullekin tavaksi.

Myös tapani huomioida kodin ulkopuolista ympäristöä on muuttunut liikkuessani avustettavani kanssa asioilla. Avustettavani liikkuu sähköpyörätuolilla, joten ulkona yhdessä liikkuessamme katseeni on nykyään useimmiten kohdistettuna maahan tarkkailemassa kynnyksiä, roskia, kiviä ja kuoppia. Teemme reittivalintoja sen mukaan, mistä pääsee tuolilla mahdollisimman helposti ja mietimme usein, miten toimisimme jos tuoli nyt hyytyisi tai vaikka kaatuisi. Jo pyörätuolin kanssa ulos meneminen vaatii sellaisia kikkoja, joita avustettavani ei voi mitenkään tehdä ilman apua. Täytyy ahtautua hissiin ja sieltä pois millimetrintarkasti, mennä läpi vähintään kahdesta raskaasta ovesta, joista toisesta tuoli ei edes mahdu ulos avaamatta viereistä salpaovea, pitää samalla ovea auki ja ajaa tarpeeksi nopeasti ettei ovi pamahda kiinni ja törkkää tuolia taaksepäin. Itse olen kunnostautunut pyörätuolin ohjaamisessa taksista ulos, mutta aina sekään ei ole helppoa. Viime viikolla yrittäessäni liikuttaa pyörätuolia paikasta A paikkaan B ajoin taas sillä jalkani päältä. Selvisin mustelmalla, mutta voin kertoa, että ärsytti.

Kenties kaikista eniten ajatuksia herättävät kuitenkin muiden ihmisten vaihtelevat reaktiot pyörätuolilla liikkuvaan ihmiseen. Avustettavani on kertonut muutamia aika raflaavia tarinoita siitä, miten häneen on reagoitu pyörätuolia ajaessaan. Olen itsekin huomannut aika monta pyörätuoliin kohdistettua, pikaista katsetta. Toisinaan katsojan (näissä tapauksissa usein koiran tai lapsen) ilme on vilpittömän kiinnostunut, pyörätuolihan on aika jännän näköinen kapistus. Useimmiten kuitenkin katsomisesta kiinni jäävät ihmiset vääntävät naamalleen kummallisen hymyn, joka yrittää olla myötätuntoinen ja tsemppaava, mutta onnistuu olemaan lähinnä säälivä. Kerran ajaessani kertausharjoituksena tuolin korttelin ympäri minua katsonut ihminen pysähtyi hämmästelemään ajeluani ääneen. Avustettavani ei tunnu pahoittavan mieltään muiden hämmästelystä, tai ainakaan hän ei sano sitä ääneen. Hän jaksaa myös kärsivällisesti mutta ystävällisesti huomauttaa niistä pienistä arjen toiminnoista, joita minä en muista tai huomaa.

On jännittävää, miten pyörätuolilla kulkeva ihminen erottuu niin vahvasti katukuvasta kanssaihmisille. Jännittävää on myös se, kuinka esteettömyys infrastruktuurissa tai asuntorakentamisessa ei todellakaan toteudu automaationa, vaan siihen täytyy erikseen kiinnittää huomiota. Onkohan utopistista ajatella, että jonain päivänä liikuntaesteiset olisivat täysin yhdenvertaisia kansalaisia?

xoxo Anna

ps. JHL- vaalien loppukiri käynnissä NYT! Sähköistä äänestystä jäljellä 12 tuntia, ja paperikuoren voi toimittaa vielä keskustoimistolle keskiviikkona klo 12 mennessä. 150 oli mun ehdokasnumero, sitä vaan rastittamaan.

Miksi JHL- vaaleissa kannattaa äänestää

Ajatus tästä blogista syntyi yhdessä päätökseni kanssa lähteä ehdokkaaksi Julkisten ja hyvinvointialojen liiton edustajiston vaaleissa. Omassa Pääkaupunkiseudun vasemmiston ja sitoutumattomien vaaliliitossani tulevaan on valmistauduttu hyvässä höngässä, ja tällä viikolla alkaa vaalien loppukiri kun äänestys käynnistyy. Koska flaijereiden kylväminen omalle työpaikalleni olisi vähän tyhjä arpa, olen tehnyt omaa vaalikampanjaani enimmäkseen somessa ja osallistumalla aluetoimiston järjestämiin vaalitapahtumiin. Muutama flaikku on saattanut jäädä myös bussinpenkille ja ruokakaupan koriin. Tässä postauksessa haluaisin tuoda esille kootusti ajatuksiani liitosta, edustajistosta ja siitä, mitä itse voisin olla tuomassa näihin.

 Lähdin ehdolle kolmesta syystä. Ensiksikin, JHL on vanha liitto. Siis perinteikäs pitkän linjan toimija, mutta myös keski-iältään vanha ja yleisilmeeltään liian homogeeninen minun makuuni. Jos liiton päättäjät ovat kaikki vanhempieni ikäisiä ja näköisiä, he eivät edusta koko jäsenistöä tarpeeksi kattavasti. Heillä ei myöskään ole realistista käsitystä siitä, millaisia asioita esimerkiksi vastavalmistuneet korkeakoulutetut, alle 30-vuotiaat naiset kohtaavat työelämässä. Minulla on. Kymmenen vuoden kokemus opiskelijuudesta, työelämästä sekä työttömyydestä on antanut minulle aika paljon näkemystä siitä, miten työmarkkinoilla räpiköivä sukupolveni saataisiin paremmin messiin ammattiyhdistysliikkeeseen. Pysyäkseen Suomen suurimpien ammattiliittojen joukossa myös JHL:n on oltava valmis nuorentumaan.

Toinen syy, minkä takia olen ehdolla, liittyy suoraan työhöni henkilökohtaisena avustajana. Merkittävä osa JHL:n jäsenistä tekee työtä toisen kotona erilaisissa hoito- ja hoivatehtävissä. Meitä on muun muassa kotihoidon, lastensuojelun, päihde- ja mielenterveystyön sekä henkilökohtaisen avun kentällä - olemme siis valtavan kirjava joukko erilaisia töitä tekeviä ihmisiä. Vaikka työnkuvamme ovat erilaisia, meitä yhdistävät samankaltaiset haasteet (joista olen tässä blogissa avautunut jo useampaankin otteeseen); työtä tehdään pääosin yksin ilman vertaistuen mahdollisuutta, työsuojeluun ja työhyvinvointiin liittyvät kysymykset jäävät vaille kysymyksiä ja työergonomiakin on vähän niin ja näin. Omaa työkenttääni vaivaavat lisäksi nollatuntisopimukset ja epämääräiset työehdot. Vaikka JHL tarjoaa jo edunvalvontaa toisen kotona työtä tekevälle, hyvässäkin työssä on parantamisen varaa. Minä haluaisin, että toisen kotona tehtävä työ ja sen arvo tehtäisiin aidosti näkyväksi, ja että meille rakennettaisiin kattavia ja hyödyllisiä verkostoja toistemme tueksi ja turvaksi. Työssämme autamme valtavaa ihmismäärää, ja tämän tulisi näkyä myös palkoissa ja työehtojen yhdenmukaisuutena. 

Vaalityötä sydämet silmillä

JHL:n jäsenistö on valtavan moninainen ja muun muassa maahanmuuttajajäseniä on yli sadasta maasta. Maahanmuuttajia ja esimerkiksi meitä nuoria liiton jäseniä yhdistävät usein samat työelämän ongelmat; matalapalkkaisuus, pätkätyöläisyys, työmarkkinoiden korkeat kynnykset ja oman osaamisen markkinoinnin hankaluus. Työnantajapuolella ei myöskään suhtauduta kovinkaan rohkaisevasti työuraansa aloittaviin tai Suomessa uutta elämää rakentaviin. Kolmanneksi haluaisinkin, että JHL olisi ammattiliitto, joka huomioisi ja osaisi hyödyntää jäsenistönsä moniäänisyyden vahvuudet ja asettuisi entistä vakaammin takaamaan sitä, että kaikkia kohdellaan työelämässä yhdenvertaisesti iästä, sukupuolesta tai taustasta riippumatta. Haluaisin, että JHL puuttuisi äänekkäämmin työntekijöiden epätasa-arvoiseen kohteluun ja tekisi myös työnantajaosapuolille selväksi sen, että ilman hyvinvoivaa ja moniäänistä työvoimaa Suomea ei todellakaan saada nousuun.

Kaksien viime vaalien äänestysprosentti on pyörinyt neljänkymmenen molemmin puolin. Se on tosi vähän.

Liittovaalit eivät ole kiinnostavat, koska jäsenistö ei tiedä mitä äänellään saa.  Ymmärrän sen hyvin.

Viime vaalien trendi on ollut äänestää edustajistoon luottamusmiehiä, yhdistysten puheenjohtajia ja muita työyhteisöjen näkyviä henkilöitä - ymmärrän senkin. Työmarkkinat kuitenkin muuttuvat, joten myös edunvalvonnan rakenteiden täytyy muuttua. Toivonkin, että näissä vaaleissa ääniä saamme myös me ehdokkaat, joilla on intohimoa ja pätevyyttä vaikuttamiseen mutta ei välttämättä kymmenien vuosien kokemusta ay-jääräämisestä. Äänestämättä jättäminen ei ainakaan ole keino vaikuttaa, päinvastoin. Vaalityön tekeminen on ollut tosi mieluisaa ja toivon, että ainakin oman vaaliliittoni ehdokkaiden aktiivisuus näkyisi myös äänestysprosentissa.

On aina ilahduttavaa huomata samanmieliset ihmiset ympärillään, ja näissä vaaleissa olen huomannut kuuluvani muutamaan hyvin erilaisista ihmisistä koostuvaan viiteryhmään; kuulun vassariliittoon, kuulun nuorten ehdokkaiden joukkoon, kuulun henkilökohtaisten avustajien ehdokasryhmään sekä oman henkilökuntayhdistykseni, Helsingin vammaishuollon henkilökunnan, ehdokasjoukkoon. Erilaisuudesta huolimatta kaikki vaaleissa ehdolla olevat haluavat ainakin suurelta osin samaa kuin minä; paremman, voimakkaamman ja yhdenvertaisemman liiton.

xoxo Anna

Avustajan vapaa-aika

Rakastan työtäni, ja lähes aina hymyilen työmatkallani onnellisena siitä, että saan mennä juuri tuohon paikkaan tekemään juuri tätä työtä. Mutta vaikka työstäni riittäisi kirjoitettavaksi vaikka kolmiosainen muistelmateos jo tässä vaiheessa, haluan tässä postauksessa kertoa myös niistä muista asioista jotka tuovat sisältöä omaan arkeeni ja tasapainottavat minua työpäivieni ohessa.

Maailman paras kissa, Pastori James Kultasuoni

Vapaaehtoistyö on jotain, mitä olen aina sisällyttänyt elämääni tavalla tai toisella. Joskus se on ollut seurakunnan nuorisotyötä, opiskelijajärjestössä toimimista tai avustamista seminaareissa, joskus vastaanottokeskustyötä. Vapaaehtoistyö haastaa minua eri tavalla kuin mikään muu; olen oppinut sitä kautta todella monta uutta taitoa ja tavannut joukon älyttömän kiinnostavia ihmsiä. Joskus se on myös johtanut siihen, että olen saanut työpaikan. Olen vuoden alusta ollut valmennuksessa vapaaehtoiseksi Helsingin seurakuntayhtymän palvelevan puhelimen vapaaehtoiseksi. Valmennus jatkuu läpi kevään, ja siellä käsitellään erilaisia teemoja ja kysymyksiä, mitä päivystäjä saattaa työssään kohdata. Viime valmennuskerralla sain itse istua ensimmäistä kertaa "päivystäjän" penkillä vastaanottamassa harjoituspuhelua ja voin kertoa, että jännitti aika paljon! Vapaaehtoistyötä tehdessäni koen itseni tärkeäksi ja saan uskallusta kohdata tuntematonta.

Pyrin ainakin kerran viikossa pistämään pystyyn itselleni kynsistudion. Tapa alkoi vuonna 2013 ollessani Keniassa suorittamassa korkeakouluharjoittelua. Kylässä ei ollut paljonkaan vapaa-ajanviettomahdollisuuksia, joten iltaisin lakkailimme kynsiämme kahden myös siellä olleen ystäväni kanssa. Kynsistudio sisältää kynsien viilaamista, kynsinauhojen hoitoa, käsien kuorimista ja rasvaamista sekä kynsilakoilla läträämistä. Tapa on ehkä pinnallinen, mutta rentouttaa minua älyttömän paljon. Jotain konkreettista tehdessä ajatukset tasaantuvat ja mieli keskittyy suoritukseen (teen myös mielelläni kynsistudiojuttuja muillekin niitä kaipaaville). Minulla on viitisenkymmentä kynsilakkaa, ja rakastan niistä jokaista.

Toinen konkreettiseen tekemiseen liittyvä harrastukseni on leipominen, joka on kuulunut elämääni noin vuoden 2014 tienoilta alkaen, kun naimisiin menevä ystäväni pyysi minua leipomaan häihinsä juustokakkuja. En ollut koskaan ennen leiponut kakkua, mutta suostuin kuitenkin. Juustokakuista tulikin lempileivottavani, ja tähän mennessä olen pyöräyttänyt kymmeniä kakkuja omiin tai muiden juhliin, ja joskus ihan muuten vaan.

Mahtava Vihreäkuula-lakujuustokakku

Seuraava aluevaltaukseni ovat kuppikakut ja erilaiset purstotustekniikat. Oma suosikkini kakuistani on heittämällä Vihreä kuula-lakukakku, jonka leivoin isänpäivänä muutama vuosi sitten. Siinä ei ollut mitään järkeä, mutta se oli mahtava.

Viime aikoina olen myös jälleen sisällyttänyt elämääni urheiluharrastuksen, tällä hetkellä kuntosalin muodossa. Koska työni on ajoittain aika fyysistä, on tärkeää pitää itsensä kunnossa - ja muutenkin. En ole koskaan ollut erityisen aktiivinen urheilija, joten minun on ollut hankala löytää itselleni sopivaa liikuntamuotoa. Kuntosali on kuitenkin ollut minulle matalan kynnyksen paikka, ja siellä saavutetut tulokset ovat yksi suurimmista ilonlähteistäni tällä hetkellä. Erityisen innoissani olin eilen, kun löysin saliltani itse nimeämäni sutsisatsi-laitteen eli crosstrainer waven. Käyn myös välillä pelaamassa sulkapalloa ja uimassa, ja ehkä jonain päivänä saatan uskaltautua paritanssikurssille.

Näiden puuhien lisäksi hoidan ihmissuhteitani erilaisin tavoin, luen Kansan Uutisia ja suunnittelen rakkauden vallankumousta, kirjoitan runoja, touhuan JHL:n edustajistovaalien kanssa ja silittelen maailman parasta kissaa, Pastori James Kultasuonta. Olen tosi iloinen siitä, että työni on vain yksi osa elämääni eikä kuluta minua loppuun ja minulla on voimaa harrastaa erilaisia asioita. Se ei ole itsestäänselvyys.

Mitä seuraavaksi? Ideoita ja palautetta otetaan vastaan, as usual! Ihanaa maaliskuun alkua ja mahtavaa tasa-arvoisen avioliittolain voimaanastumisen päivää kaikille! <3

xoxo Anna